kun vielä kannoit kuuta povellasi

kun vielä kannoit kuuta povellasi

kävin luonasi usein ja suutelin lunta kaukaisilta kasvoiltasi

 

katsohan kuutamme nyt kun kasvojasi tallaa ihmiskunta ja markkinavoimat

kuuletko kuinka korot nousevat ja laskevat ja gurut nussivat toisiaan tasekirjojen päällä seisten

silmät mustina palaen

 

muistatko kun kuu vielä oli povellasi kuin pieni maissinjyvä

muistatko hiljaisen tuulen joka soi sulavan lanteesi rantaa

 

—————————————–

Erikeeper 11.6.10 Runotorstaille haastesanana ja biisinä:

Torstaiblogeissa siirrytään silkan jazzin jälkeen toisenlaiseen musiikkiteemaan. Duncan Jonesin (David Bowien poika muuten) ohjaamaan elokuvaan Moon (2009) on musiikin säveltänyt englantilainen Clint Mansell. Haasteena on soundtrackin kappale nimeltään Memories (Someone We’ll Never Know). Jos jostain syystä ei inspiroidu valitusta musiikista tai ei voi sitä laitteillaan kuunnella, voi haastetta lähestyä myös elokuvan tai kappaleen nimen kautta. Musiikki sinänsähän jo avaa lukuisia tulkintamahdollisuuksia, joten tulee olemaan mielenkiintoista lukea millaisiin runoihin tämä elokuvamusiikki teidät johdattaa.

 (Linkki You Tubeen.)

Mainokset

15 kommenttia artikkeliin ”kun vielä kannoit kuuta povellasi

  1. Ei mulla kyllä sormi menny suuhun, tai jos meni niin en tajunnut sitä, mutta haluaisin välttämättä pois tuon seisten-sanan

    • Ai..! Kiitos Hymyilevä! Mutta taitaa tuo löytyä sähköisenä jo.. 😉 Ja luinkin sen jo.. tässä ei sentään uhattu käyttää kirjaani takan sytyttämisessä niinkuin jossain silmiini osuneessa.. 🙂

      Laitan kaikki arvostelut Helsinki-Riihimäkeen kunhan ehdin..

      • Älä ole moksiskaan noitten arvosteluja kyhäävien kirjoitelmista; yleensä ne kuvittelevat, että niiden syvällinen runon ymmärtäminen näkyy siinä, kun ne lohkaisevat jotain ivallista, varsinkin eskoiskokoelmista!

        Sinullahan on melkoinen lukijakunta. Runojasi rakastetaan ja se on paljon se. On suorastaan pakko käydä aina vilkaisemassa, mitä se runoilija on taas runoillut!

        Hyvää juhannusta ja koko kesää!

        PS. Jotenkin vain hytkäytti silloin sunnuntaiaamuna, kun näin arvion kirjastasi Turkkarissa ja piti jotenkin saada asia siitä paikasta heti itse runoilijallekin tiedoksi.

      • Jep. Ihan lungisti mä niihin suhtaudun. Ja täytyy nyt ihan rehellisesti sanoa että kyllä arvosteluissa ihan aiheestakin kritisoidaan.

  2. Ymmärrän tämän rajuksi nykyhetken kritiikiksi jotain oletettua ja menetettyä viattomuuden tilaa vasten.Lukijalle vaikeus voi tulla siitä, että siinä on keskenään niin äärimmäisiä ilmaisuja. Toisaalta jos ajattelee sitä millaista unelmhöttöä syötetään nykyisin äärimmäisen ahneuden aikaan saamille haavoille ”balsamiksi”, niin runon ilmaisut puolustavat paikkaansa. Pistää ajattelemaan tätä ristiaallokkoa.

  3. Tässä rinnastuu markkinavoimat ja rakkaus(suhde), tuota jälkimmäistä pidän voimana joka suojelee rahavoimien kielteisiltä vaikutuksilta.

    Hyvin on kuitenkin sanailtu, tämä runo, mutta vastavoimina voisi mahd olla tietenkin muutakin …

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s