Kuulla kuinka kuikka hengittää

 

karhea kieli pilkistää nokan alta,

höyhenet roikkuvat silmillä

 

kuikka hengittää peiton alla

 

sen hento runko nousee ja laskee

ja uni heiluttelee silmiä luomen alla

 

 

tuoksuu kalalta ja järveltä

 

minä herätän sitä varovasti

toukkaan sormella sen pientä ruumista ja silitän kapeata otsaa

 

pian se nousee ja kulkee pyrstö heiluen kahvia keittämään

 

 

 

 

 

———

-erikeeper 9.8.09 unen keskeltä

Advertisements

2 kommenttia artikkeliin ”Kuulla kuinka kuikka hengittää

  1. Tämmöisistä pienistä hetkistä ikään kuin tunnistaa itsensä, tuntee melkein kuinka runoilija on vieressä. Ja silmät pyöreinä ihmettelee, että kuinka se tietää, osaa. Sitten huomaa olevansa yksin, runoilja on poistunut vihellellen. Mutta lukija on onnellinen, minutko se herätti, pienen lapsen? Aika kuluu ja luen runon uudestaan: täällä kävi oikea runoilija, tämmöisen kirjoitti, onneelinen mies. Mikä lie kuikka itsekin, vähän arka.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s