Heinää!

 

 

kivipelto antoi satonsa, betonimarjat ja pikijuurekset

ne pimeässä kasvaneet

ja ihmiset leipoivat niistä kivileivät ja kivipiiraat ja työnsivät taskuihinsa sen mitä eivät syöneet

ja taskujen jälkeen täyttivät reppunsa ja reppujen jälkeen kiviset talonsa ja talojen jälkeen kiviset kätensä

 

vapisivat

 

ja sydämet, kiviset sielut ensin nousivat ja lauloivat kaikki korkeimmat äänet,  sitten laskivat matalaan

sitten, sitten eräänä päivänä kun heinä ensimmäisen kerran tunki asvaltin läpi,

kun tuuli keinutti auringossa asuvaa heinää,

alkoivat kivet kadota,

pudota käsistä ja reput tyhjentyä

ja taskut olivat taas kotiavaimia varten ja heinä

oli heinää

 

 

 

 

 

——

erikeeper 1.8.09 leikkipuistossa Helsingissä 4. linjan tienoilla kun kiviset talot nousivat korkeuksiin ja asvaltti poltti

Advertisements

3 kommenttia artikkeliin ”Heinää!

  1. Lukijana olin täysillä mukanasi leikkipuistossa (vähän niin kuin lapsi) ja sait minut näkemään ympärillä kiireessä ja kuumuudessa hautuvan kaiken kiven, kivisen elämän. Ja sitten kuitenkin lohduti. Pyyhit itkuntuherruksen ja lapsen nenän: toivoa vielä on.

    Tämän runon luen vielä monta kertaa!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s