Pakinaperjantain 101. haaste Kun vanha Aatami..

 

 

 

 

Kirjanpitäjä kuuli, että joku 5-vuotias poika, olkoon vaikka Oskari oli suuttunut isälleen, olkoon vaikka Jaska, niin paljon, että Oskari ei puhunut isälleen mitään kuuteen päivään.

Oli Oskari kuulemma vain hoidellut kumiharja-lepakoita pihallaan ja jupissut.

Aina kun Jaska sanoi Oskarille jotain, Oskari mulkaisi isäänsä pahasti ja käänsi tälle selkänsä. Aina kun Jaska yritti ottaa Oskarin syliin, juoksi Oskari karkuun kuin näätä.

Luikki sohvan alle ja silitteli ilman lupaa sisälle ottamaansa kumiharjalepakkoa.

 

Kirjanpitäjä on kyllä kuullut tästä perheestä ennenkin mutta tämä ylittää silti kaiken.

Aluksi kirjanpitäjä luuli, että Oskari on suuttunut isälleen siksi, koska isä oli viikon piilossa rakentamassaan maakuopassa. Oli kuoppa oikein paneloitu ja lattiat rakennettu ja laverikin laitettu. Ja kuvitelkaa tätä! Jaska leikki Oskarin kanssa piilosta! Mikä hirviö noin lapselleen tekee?

 

Mutta ei. Kun Jaska oli ollut kaksi päivää maakuopassa piilosta leikkimässä lähti Oskari etsimään iso-isäänsä, Aatamia. Jaska on fiksu poika ja löysi Aatamin pienen matkan päästä, hyvin kauniista puutarhasta. Aatami oli juuri leikkaamassa omenapuita kun Oskari saapui. Aatami oli kääntynyt askeleita kuullessaan ja ihastunut kovin tuohon pieneen tulijaan. Sanonut että no kukas se sieltä tulee, että onko se ukin pikku Osku.

 

Yhdessä olivat sitten lähteneet Oskari ja Aatami sisälle kakkua syömään sillä sattui olemaan Aatamin syntymäpäivä. Kun Oskari oli kysynyt Aatamilta että kuinka vanha tämä on, ei Oskari ollut uskoa korviaan. Mutta kun Aatami näytti Oskarille kakkua jossa oli 930 kynttilää, Oskarin oli pakko uskoa. Kakussa luki niin.

 

Seitsemäntenä päivänä Oskari oli vihdoin alkanut puhua.

 

Kirjanpitäjä kuuli, että Oskari oli myös kertonut miksi oli niin kovasti isälleen suuttunut.

 

Mutta kirjanpitäjä unohti merkitä sen vihkoonsa eikä enää muista.

 

 

 

 

31.10.08 Pakinaperjantain 101. haaste Kun vanha Aatami..

-erikeeper

Mainokset

8 kommenttia artikkeliin ”Pakinaperjantain 101. haaste Kun vanha Aatami..

  1. Joo ja kiitos! Kun olin kirjoittanut Oskarista sen Piilosilla-jutunkin niin ajattelin ettei kahta ilman kolmatta. Annetaan Oskarin vielä tulla uudestaankin. Ehkä hän esittelee meille vielä muitakin sukulaisiaan..

  2. Isopeikko: Joo.. olen itsekin sitä jo ajatellut ja vähän pelännyt että miten mahtaa käydä. Toisaalta Oskarin perhe on kyllä niin omituinen että se saattaa taipua mihin vaan. Ja voin ehkä tiukan paikan tullessa unohtaa heidät vähäksi aikaa..

    Aimarii: Jeh. Aatami on vielä ikäisekseen melko hyvässä kunnossakin. Ymmärsin alunperin muuten väärin tuon Aatami-jutun. En ollut tietoinen että joku voi suuttua/olla vihainen kuin vanha aatami. Jos olisin tiennyt, jutusta olisi tullut toisenlainen.

  3. Vanha Aatami voi olla monenlainen, sehän vain antaa tarinoille ryytiä.
    Ja tässä oli hyvin mielenkiintoinen Aatami, todella vanha, ja viisaskin varmaan. Toivottavasti hän selvittää perheen ongelmat.

  4. Juu, Leijonainen. En tosin tiedä pystyykö edes Aatami kaikessa viisaudessaan perheen ongelmia selvittämään. Toisaalta, onko siihen edes tarvetta.. Hyvinhän niillä tuntuu elämä sujuvan kaikesta hullusta huolimatta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s