Riitta ja Arska, ketjukertomus

Ketjukirjoituksen aiheena on Riitta ja Arska. Riihimäen rautatieasemalla on ilmeisesti Riitan tai Arskan kaivertama kirjoitus jonka inspiroimana kirjoitin Helsinki-Riihimäki päiväkirjaani seuraavan kertomuksen:

http://erikeeper.wordpress.com/2008/08/14/7-riitta-ja-arska-2181976

Kopioin päiväkirjakirjoitukseni osittain tuohon alas ja se olkoon kertomuksen ensimmäinen kappale.

Olkaa hyvät ja jatkakaa kirjoitusta niinkuin parhaaksi näette. Tyyli on vapaa. Laittakaa kirjoituksenne kommentteihin niin minä plokkaan ne sieltä ja liitän kertomuksen jatkoksi.

Lisätiedoksi kerron, että otan yhteyttä paikallisen lehden toimittajaan ja esitän hänelle juttuideaa Riitasta ja Arskasta. Että hän yrittäisi selvittää ketä Riitta ja Arska oikeasti olivat ja mitä heille kuuluu nyt.

Mutta nyt tarinaan.

 

 

 

 

RIITTA JA ARSKA,

ENSIMMÄINEN OSA

Arska raaputtaa avaimella tolppaa ja Riitta seisoo vieressä, polttaa tupakkaa. Arskalla on tukka tötteröllä ja vedetty rasvalla. Kulunut, musta nahkatakki tuoksuu Riitan nenään. On pimeää. Vain hahmot ja Riitan tupakan puna näkyvät. Riitan mielestä Arska on Riihimäen kovin jätkä ja Arskan mielestä Riitta parhaimman näköinen gimma. Riitta ja Arska katsovat toisiinsa. Sitten Arska jatkaa raaputtamista. Riitta sytyttää toisen tupakan ja kysyy Arskalta:

-Otatsä?

Arska hamuaa tupakan toisella kädellään ja työntää huuliensa väliin. Kumartuu sitten vähän, jotta Riitta voi sytyttää Arskan tupakan. Arska pyöräyttää tupakkaa tottuneesti suussaan niin, että se sujahtaa suun toiselle puolelle, sivuun ja pystyyn, ettei kaikki savut tule silmiin. Arska siristää silmiään ja katsoo työnsä tulosta. Riitta x Arska 21.8.1976.

Asemalta kajastaa sen verran valoa, että raaputettu pinta loistaa kuin se olisi täynnä pienen pieniä ja kirkkaita tähtiä tai lumikiteitä.

Kauempaa ratapihalta kuuluu öisen tavarajunan kolke. Arska kääntyy ja katsoo äänen suuntaan. Pian täytyisi lähteä. Arska hipaisee Riitan poskea ja oikaisee otsalle valahtanutta tukkaa. Kun tavarajunan viimeinen vaunu alkaa lähestyä Arska heittää tupakan asvaltille, juoksee muutaman metrin ja ottaa kiinni tavarajunan vaunun raudoista ja vetää itsensä kyytiin.    (erikeeper)

”Hitto, kun olis auto!” kirahtaa Riitta katsoen pettyneenä Arskan mustaa tavarajunan kupeessa katoavaa hahmoa. “Tuossa se ny menee ja roikkuu, tappaa vielä ittesä. Mutta jos olis auto, istuttais lämpimissä, ja heittäsin sen sitte Hyvinkäälle, vai missä se ny asuuki.       (utukka)

Aikaisemmin päivällä Arska oli kävellyt Hämeenkatua kädet taskussa. Arska vilkuili ympärilleen ja ylitti sitten kadun muutamalla juoksuaskeleella. Kultakaupan oven päällä oleva kullattu kello kilahti ja myyjä nosti päänsä tulijaa kohti. Myyjän silmässä oli luuppi ja pienessä telineessä myyntitiskillä pienten leukojen väliin kiinnitetty sormus. Arska heilahti eteenpäin mutta jäi niille sijoilleen seisomaan. Myyjä katsoi tulijaa odottaen että tämä sanoisi jotain.     (erikeeper)

Arska huojui epätietoisena. Oliks täs ny mitää . . . Ei siitä Riitastakaa tienny. Oli alkanu autosta jankuttaa. Kellä siihe oli varaa . . . vakuutukset ja kaikki. Ja missä sitä pitäis. Eikä parkkipaikkaa missää . . . ja ties mitä muita hoopoja haaveita sillä oli . . . reilu likka kyllä, mutta . . .
Arska yskähti ja ähkäisi jonkinlaisen huomenen. “Vähä noita sormuksia . . . ” Arska astui askeleen kohti tiskiä. “Eiks näissoo hintoja, meinaan?”
– Mitä hintaluokka olette ajatellut?
Arska pyörsi kannoillaan ja suistui ovesta ulos. Ovikello kilahti pilkallisesti.     (utukka)

Hintaluokkaa, saamari! Mistä sen tiesi heti ovella! Vähittäismaksulla se olisi kumminkin ostettava. Eiks ne ny voineet panna hintoja, että näkis vähä. . .

Arska veti hupun pipon pitimiksi ja painui vastatuuleen.     (utukka)

Kultakaupan myyjän kommentit kaikuivat vielä Arskan korvissa kun hän hoippui pimeässä kulkevan tavarajunan heiluvalla alustalla. Juna oli jo kiihdyttänyt vauhtinsa normaaliin matkanopeuteen ja eteneminen oli vaikeaa. Arska piti molemmilla käsillään kiinni vaunun poikki kulkevasta kiinnitysvaijerista ja aina raiteiden liitoskohtaan saapuessaan juna heilahti ja heilautti Arskaa mukanaan. Arska kulki eteenpäin seuraavalle vaunulle asti. Vaunu oli umpivaunu ja vaunun oven ikkunasta kajasti valoa sen verran, että Arska näki vaunujen välistä alhaalla, maassa vilistelevät ratapölkyt. Arska nosti päätänsä ja loikkasi nivelten yli umpivaunun ovelle.

Arska avasi oven ja astui sisään. Vaunun öljylämmittimen haju tulvahti Arskan nenään ja lämpö kuivatti heti viimassa kostuneet silmät.

-Tulithan sä! Sanoi siniseen haalariin pukeutunut mies.    (erikeeper)

 Kukahan hitto toikin ny oli?
– No tietysti mä tulin.       (utukka)

Miehessä oli jotakin tuttua, mutta olikohan se parta vai silmälasit, jotka poikkesivat muistikuvasta. Tai sitten tota naamaa ei osannut yhdistää tavarajunaan, Arska pohti vähän hämillään, sillä mies näytti tuntevan hänet.       (utukka)

Samaan aikaan Riitta nosti jälleen uuden savukkeen huulilleen. Hän ei olisi koskaan voinut uskoa, että Tinneri-Raunon suunnitelma voisi toimia käytännössä, mutta niin vain kävi.

Toisaalta hänen kävi hitusen sääliksi Arska-ressukkaa. Tyyppi oli ollut yllättävän kivakin. Niin kauan kuin oli ollut, siis…

Nythän koko äijästä ei olisi enää haittaa.

Riitta vilkaisi kelloa. Eihän nyt vain, perkele soikoon, ollut niin että hän oli myöhässä. Ja kriittisellä hetkellä.

Sen siitä sai, kun antoi tunteiden sotkea kuviot.         (allyalias)

 – ”Mä oon seuraillu sua. Sähän roikut täs tavarajunas ku Möttösen munat”, sanoi sinihaalarinen mies ja käänsi lyhdyn valokeilaa kohti Arskaa. – ”Mullois sulle ehrotus, jos sattuis raha kiinnostaan”.   (utukka)

Arska kuunteli siniseen haalariin pukeutunutta miestä. Musta ja risuinen parta heilahteli miehen puheen tahdissa. Miehen suu oli pieni ja silmät pullottivat terässankaisten silmälasien takaa.

-Kukkosen Kultakauppa. Sinihaalarinen mies sanoi.

-Tänä iltana sä kilautat itsesti sinne sisään ja otat kaiken kiiltävän ja tuot ne tänne. Sinihaalarinen jatkoi.

-Mä kuulin sun tyttöystävältä että sä suunnittelet perheen perustamista ja että sä tarvitset rahaa.

-Tästä sä saisit. Huomenna sulla on 5000 markkaa puhtaana jos me tänä iltana vielä nähdään ja sulla on repussa jotain mulle kuuluvaa.

Arska oli jäykistynyt paikoilleen.

-Mä olin siellä just tänään. Arska ajatteli mutta ei sanonut mitään.

Sinihaalarinen mies nousi pienen pöytänsä takaa ja tuli lähemmäksi Arskaa. Miehellä oli kädessään paksu kultaketju jota se heilutteli ojennetun kätensä sormissa. Ketjussa roikkui lisäksi kaksi kultaista sormusta.

-Sä saat tän vielä bonuksena jos hoidat homman. Sinihaalarinen mies maanitteli.

Arska nieleskeli mutta kurkku oli kuin hiekkapaperia.

-Onko sulla jotain juotavaa? Arska kysyi.

-Tinneriä, poika. Tinneriä on vaikka koko kaupungin tarpeisiin. Sinihaalarinen mies sanoi ja viittoili vaunun seinille ja lattioille. Joka paikka oli täynnä laatikoita joista tinneripullot pilkistivät.      (erikeeper)

Arska nielaisi ja laskelmoi mielessään: Viis tonnia ja sormukset vielä päälle, ja kultaketju. Mitä hittoo siellä kultakaupassa oikein oli.
– Hei, emmä ny tinneriä janoon, mutta mitä sä haluut mun varastavan?          (utukka)

 Sinihaalarinen tuijotti kiinteästi mustilla silmillään Arskaa.
”Hei, mä oon Rauno vaan, jos oot unohtanu. Oltiin jossakin duunissa joskus. Mutta kun sua rahanteko kiinnostaa, niin mulla on, kuule, sikavarma suunnitelma. Mut sun tarttee olla tosi kiinnostunu ja silleen.”
” No, ei arvaa sanoo, ennenku tietää. Kortit pöytään sit.”            (utukka)

Samassa Arskan kännykkä pirahtaa.
– Joo, Arska.
– Missää oot? kuuluu Riitan vaimea ääni. Junan kolke häiritsee.
– Jaa mitä? Mää oon tääl tavaravaunus – mitä?
-Ooksää tavannu ketää, niinku tuttuja?
-On tääl yks, toi, mikä se ny o, toi Rauno.
-Hei mut se Raunohan on tosi hyvä kundi. Mä tunnen sen tosi hyvin, vakuuttaa Riitta.              (utukka)

 

Vaikka vuonna 1978 ei vielä kännyköitä ollutkaan, Arska sellaiseen puhuu. Arska vetäytyy hieman taaemmas vaunun pimeään tinnerilaatikoiden suojiin. Puhelun jälkeen Arskan olemukseen tuli ryhtiä ja rohkeutta. Arska käveli käsi ojossa suoraan Tinneri-Raunon luokse.

-Okei. Mä teen sen. Arska sanoi ja puristi Tinneri-Raunon lihaisaa kättä sopimuksen merkiksi.

Tinneri-Rauno hymyili.

Jos olisi ollut valoisampaa Arska olisi havainnut Tinneri-Raunon hymyssä jotain petollista.

Riitta oli kotona. Harjasi pitkiä hiuksiaan peilin edessä. Pöytä Riitan edessä oli täynnä purkkeja ja purnukoita. Ihonhoitotuotteita. Meikkejä. Hajuvesipulloja ja hiuslakkaa. Riitta taputteli puuteria poskiinsa niin, että peilin edessä pöllähteli. Riitta oli varma suunnitelmastaan. Määrätietoisesti hän oli edennyt suunnitelmansa ensimmäisestä vaiheesta seuraavaan. Peilipöydän vieressä oli mallinukke. Mallinuken päälle Riitta oli pukenut upean prinsessamallisen hääpuvun.              (erikeeper)

 On tässä jutussa vielä hiottavaa, mietti Riitta. Mutta Arska ja Rauno olivat nyt päässeet sopimukseen keikasta. Niiden oli kyllä parasta pitää mölyt mahassaan eikä alkaa leveillä kenellekään tulevilla mestoilla. Kaiken piti olla hush-hush. Hissun-kissun vaan, pojat.                 (utukka)

 

 Ovelta kuului jotakin rapinaa. Riitta hätkähti kuullessaan Tinneri-Raunon äänen takanaan:
-Vai täällä on jo morsiuspuku valmiina, hähhäh. Et kai sitä loppakorvaista nulkkia aio naida. Susta tulee, kuule, mulle sopiva valeasu. Kun se Arska tuo meille kultasepän lokerosta sen rikastuttavan ”reseptin”, niin me painutaan, sinä ja minä, uusiin maisemiin bisnestä hoitelemaan. Kukaan ei etsi tyylikästä pariskuntaa. Ne etsii vaan Tinneri-Raunoo, ja sellaista ei sit enää oo.”           (utukka)

 Riitta oli kahden vaiheilla. Tuollainen rankka tyyppi voisi viedä, eikä tarttisi kuin vikistä ja mennä perässä. Kova jätkä.
Sormuksetkin sillä oli jo valmiina… ”Arska ei tajuu mua, haluaisin jo vakiintua..”

Toisaalta kaikki yhteiset vuodet Arskan kanssa ovat  täynnä hyviä muistoja, niinkuin silloinkin kesällä telttailemassa..                     (helmi)

 Se oli kertakaikkiaan ihana loma, se viikko Kuusamossa telttailemassa. Luonto antoi parastaan. Puut olivat juuri saaneet vihreät, tuoksuvat lehtensä ja voi, miten vesi kimmelsi! Valkoisena hohtavan hiekkapohjan saattoi nähdä metrien syvyyteen. Mutta ennenkaikkea Arska oli hellä ja huomaavainen. Se keitti aamukahvit nuotiolla, kun Riitta vielä nukkui.         (utukka)

 Arska oli herännyt aamulla auringon nousuun. Riitta nukkui makuupussissa niin, ettei siitä näkynyt kuin pieni nykerönenä ja otsalle valahtaneita hiuksia. Arska nousi varovasti ja kömpi teltasta ulos. Veti sitten teltan vetoketjun kiinni jotta Riitta saisi nukkua rauhassa. Arska käveli purolle nokipannunsa ja perhojensa kanssa. Nouseva aurinko innosti tammukoita tanssimaan. Arska pidätteli hengitystään ja nosti kaloja purosta. Nokipannu täyttyi raikkaasta vedestä ja pian nuotiolla rätisi tervas ja pannulla paistui vastapyydetty kala.

Arska oli nukkunut huonosti ja oli herättyään levoton. Joku, mitä Riitta oli sanonut ennen nukahtamistaan huolestutti Arskaa. Jotkut sanat ja niiden painotus. Arska oli tutustunut Riittaan jo koulun alaluokilla ja Arska luuli tuntevansa Riitan läpikotaisin. Mutta kaikki ei nyt ollut kohdallaan.   

Arska istui nuotion ääressä kun Riitta avasi teltan vetoketjun ja työnsi oviaukosta ihanan päänsä. Huomenta. Se sanoi ja hymyili. Arska oli sulaa siihen lämpöön. Arska nosti vieressä olevaa lautasta Riitalle ja Riitta istui Arskan viereen. Arska katseli kuinka Riitan ohuet sormet napsivat paistettua kalaa lautaselta ja kuinka ne sitten kantoivat punaisen lastinsa Riitan suuhun. Riitta vilkaisi Arskaa ja Arska kaatoi Riitalle kuksallisen kuumaa kahvia. 

Ei tällaista voi olla olemassa. Arska ajatteli.                  (erikeeper)

Arska huojahteli jälleen kerran tavarajunan takaosassa. Jatkuva matkustaminen ”julkisilla” oli raskasta. Tällä kertaa oli käytävä  hämeenlinnalaisessa, kuulemma  hyvämaineisessa panttilainaamossa haastattelemassa virkailijaa, vai miksi niitä nyt kutsuttiinkaan, kullan hinnasta. Raunohan oli luvannut keikan palkkioksi kultaa. Mutta mikä oli kullan arvo nykyään? Oliko kurssi ylhäällä vai menossa alas? Ja vaikka Arska halusi antaa Riitalle kuun ja tähdet taivaalta – itse asiassa hän oli ne jo tälle jossain vaiheessa tullut luvanneeksikin – niin toisaalta hän tarvitsi rahaa, ihan rutosti rahaa, eikä kaikkea voinut käyttää Riittaan. Sitä olisi käytettävä omankin elämän kohentamiseen. Oikeastaan olisi joskus mukava ostaa ihan biljetti junaan ja körötellä paikasta toiseen mukavasti pakaralihaksilla istuen, niinkuin muutkin, Arska ajatteli.    (mariar)

Arska pöyhäisi tukkaansa mietteissään. Kysymykset risteilivät mielessä sikin sokin.Kannattiko tuo Tinneri-Reinon keikka sittenkään. Kannattiko riskeerata vapautensa. Mitä jos jää kiinni. Ja ennenkaikkea, miksi se Riitta niin yllytti. Siinä oli jotain outoa. Eikse välittäny …               (utukka)

 

 

TOINEN OSA

Kolme päivää Tinneri-Raunon ehdotuksen jälkeen Arskan ovikello soi. Riitta seisoi oven takana silmät itkusta märkinä ja kajaalit pitkin poskia.

-Mitä sulle on tapahtunut? Arska kysyi lempeästi ja pyysi Riitan sisään.

Riitta tuli sisälle hitaasti mutta halukkaasti. Itku oli laantunut mutta Riitta hengitti vielä niinkuin itkun jäljiltä hengitetään. Arska otti Riitan olkapäistä kiinni ja katsoi Riittaa silmiin ja kysyi vielä.

-Mitä on tapahtunut?

-Tinneri-Rauno on kuollut. Riitta vavahteli.                 (erikeeper)

.

 Arska tarttui Riittaa hartioista ja huusi:
 -Mitä sää sanoit?!
Sitten hänen kätensä herposivat veteliksi ja tyhjä tuijotus tuli silmiin.
-Mitä me ny tehrään?
-Ai, miten niin me? kuiskasi Riitta.

Arska mietti. Kyllä Riitta tiesi enemmän kuin teeskenteli tietävänsä.Keikasta ja Tinneri-Reinosta. Varmasti tiesi. Reinokin oli sanonut:”Mä kuulin sun tyttöystävältä että sä suunnittelet perheen perustamista..”

Kauhea aavistus alkoi hahmottua Arskan mielessä.             (helmilii)

Mutta hän puristi silti Riittaa lohduttavasti rintaansa vasten, vaikka Riitta alkoikin irroittautua ja kuivailla silmiään. Eipä tuo itku kauaa kestänyt. Onneksi. Kuinkahan hyvin ne oikein tunsivat toisensa?     (utukka)

Arskan kaulassa paidan alla piilossa riippui kultaketju. Siinä olivat tallessa sormukset odottamassa lauantaita.
Ketju tuntui nyt hieman kuristavalta Arskan kaulalla.

-Miten se kuoli?             (helmi)

 

-Joku työnsi sen junasta. Riitta sanoi. Sen ruumis löytyi eilen aamulla ratapenkalta.

-Ja Arska… poliisi etsii sua. Joku näki kun sä hyppäsit silloin siihen junaan. Joku sellainen joka tiesi Tinneri-Raunonkin olevan siellä. Riitta jatkoi.

Arska veti syvään henkeä. Istui alas pienelle puhelinpöydälle. Riitta seisoi hänen edessään kauniina kuin aina. Päätös oli kypsynyt Arskan mielessä jo pitkään. Nyt tuo päätös oli helppo tehdä. Helppo. Ei sitä tarvinnut edes päättää. Arska lähtisi rahtilaivan kyydissä merille. Ratakaupungin poika lähtisi merille. Karistaisi hämäläiset pölyt harteiltaan ja antaisi merituulen, virtojen viedä. Riitta saisi jäädä. Lopultakin.

Arska alkoi hengittää vapaammin.           (erikeeper)

– Toi ny ei vielä todista, ett mää sen tein, kirahti Arska, mut mää lähren kuitenkin vetään täältä.
Riitta hengähti – Mihin sää aiot?                            (utukka)

 – No mitä sää siitä välität, minne mä meen? Olit jo usuttamassa mua sinne murtokeikalle ja ottamaan Tinneri-Reinon metkut omaksi syykseni! Paskat! Kunhan pääsen täältä jonnekin! Kato vaan ite etees tästä lähin.                            (utukka)

 Älä mee!
Mä näin miten se putosi junasta . Se keekoili siinä ovella ja juna jarrutti. Pyörät kulki yli. Hyppäsin pois ja juoksin.       (helmi)

 

– No, mitä hittoa sää siellä junassa teit? älähti Arska pelästyneenä ja jatkoi:
-Ja sä siis näit, että Reino putosi, niinkö? No sittenhän sääkin oot epäiltyjen listalla! Näkiks kukaa SUA siellä? Ei, saamari, me häivytään ny molemmat!  (utukka)

– Ei ei, vastusteli Riitta. – Ei mua kukaan nähny. Eikä sitä Reinoa ole vielä tunnistettu. Haalaripukunen mies se vaan oli ratapenkalla, emmä tiä. Emmä haluu lähtee mihkää pakoreissulle.     (utukka)

Riitta vaikutti hermostuneelta. Kyllähän sen ymmärsi kaiken tuon jälkeen, mutta jotakin vierasta tai omituista Riitassa oli. Miksi se pyrki nyt lähtemään pois yksin?
Sanoi, että oli asioita toimitettavana. MITÄ HITON ASIOITA?
No menköön sitten. Arska oli turtana.    (utukka)

Sitten Arska näki ärrän ovessa lööpin. Oli tehty suuri ryöstö. Poliisit olivat ymmällään tekotavasta.
 Mitään murtojälkiä ei ollut löytynyt, mutta sisällä oli riehuen kiireessä haalittu tavaraa mukaan.
Epäiltiin, että joku rikollinen olisi saanut avaimet käsiinsä.     (helmi)

 

Mutta sittenkin, ajatteli Arska, kun ovi sulkeutui, eikö siinä nyt mennyt tyttö, jonka kanssa hän oli halunnut jakaa elämänsä. Voiko kaikki loppua vain näin, niinku mitää selittämättä, puhumatta. Ei perskales.

Arska heitti takin harteilleen ja painui nopeasti ulos. Kauempana kadunkulmassa vilahti Riitan punainen takki. Arska pisti juoksuksi, mutta hiljensi kadunkulmassa ja kurkisti. Siellä se punainen takki oikaisi kadun poikki motellin pihavaloihin. ”HETKIÄ!” vilkuttivat motellin neonvalot. Riitta näytti koputtavan ovelle.        (Utukka)

Arska hyytyi kadunkulmaan. Mitä Riitalla oikein oli tekeillä? Arska halusi rynnätä Riitan perään, mutta jokin vaisto sanoi, että parasta oli katsoa ensin, mitä on tekeillä.
Hetken päästä ovi avautui, ja Riitta meni sisään. Verhot ikkunoissa tiukasti. Arska värisi, pelostako, kylmästäkö vai tuskasta? Hän muisti päivän noin vuosi sitten, kun Riitan punainen talvitakki oli yhdessä ostettu. ”Onnen väri” oli Riitta sanonut ja suukottanut Arskan poskea, kun Arska veti lompakkoaan esiin.     (utukka)

 

Arska sytytti tupakan. Vetäisi muutaman hätäisen henkosen ja katseli ympärilleen. Kadut olivat hiljaisia. Autoja oli pysäköity sinne, tänne muutama. Ihmisiä ei näkynyt. Yksi auto kiinnitti Arskan huomion. Auto oli pysäköity Motellin vastakkaiselle kadunpuoliskolle. Vanha Volkswagen-paku jonka kyljessä luki Rakennuspalvelu Rauno Tmi.      (erikeeper)

 

Arskan silmät olivat nauliutuneet motellin punaiseen oveen, josta Riitta oli mennyt sisään. Kun se äkkiä avautui, Arska heitti nopeasti sätkän katuun ja astui sen päälle. Oviaukossa näkyi kaksi mustaa varjomaista hahmoa, kun sisävalo samassa sammui. Arska jähmettyi paikoilleen. Hahmot hiipivät varjojen kautta kohti pakettiautoa.     (utukka)

Siinähän hiipivät! Toisella oli pitkä takki, toisella vai lyhyt nuttu, muuta ei saanut selville.
– Saakeli, mietti Arska, -lupasivat toisetkin kirjoittaa!!! Pitääks mun vahtia näitä tässä koko yön? Oonhan mä luvannu ottaa tään harjoitushomman poliisi- koulusta, mutta että pitää varjostaa omaa kultaa … Pakkohan on vähän muotoilla raporttia.    (utukka)

 

No nyt . . . nyt ne irtautuivat varjoista. Lyhytnuttuinen tempaisi autonoven auki ja melkein työnsi sen punatakkisen, Riitan, etuistuimelle ja juoksi itse liukastellen ohjaajan paikalle. Väni yskäisi ja korahti käyntiin, tutisi hetken ja lähti lorumaan katua eteenpäin. Arska ei ollut uskoa silmiään. Riitta siis lähti . . .
Arska kirjoitti lehtiöönsä: keskimittainen, punatakkinen nainen pakotettiin autoon, ja auto lähti pyörät kirskuen matkaan.     (utukka)

 

 Oikeastaan hän todella uskoi kirjoittamaansa. Yhä selvemmin hän tajusi, että rakasti tuota naista. Ei Riitta voinut olla mukana missään rikollisessa.

Hän yritti keksiä keinon seurata  autoa.        (helmi)

 

 3. OSA

AJOJAHTI

 

Samassa toisesta suunnasta lurui rauhallisesti taksi, joka näytti ”vapaata”. Arska tempasi lompakkonsa esiin ja heilutti taksille. – ”Poliisi! seuratkaa tuota pakettiautoa! Ei ole aikaa kysymyksiin. Vastauksia tulee vasta jälkeenpäin, seuratkaa!” kähisi Arska hädissään.    (utukka)

 

Taksikuski totteli hieman huolestuneenoloisena. Hänellä oli vuoro loppumassa ja vaimo jo odotteli kotiin.

 Taksihommat eivät olleet aina niin mukavia. Aina sai olla hieman varppeillaan, millaista porukkaa auton takaovesta sisään änkeää. 

-Onko merkkiä?
-Mitä!?
-No, poliisin merkkiä?
-Harjoittelen vasta, lähde nyt jo liikkeelle!

Murahtaen jotain taksikuski painoi kaasua.
Väni oli jo parin korttelin päässä ja kääntyi sillalle.
Taksi melkein törmäsi siihen, kun se olikin pysähtynyt ottamaan lisää porukkaa kyytiin.

”Vaaleatakkinen nainen ja villapaitamies”,
Arska kirjoitti muistiin.              (helmi)

Vaaleatakkinen ja Villapaita kiipesivät empimättä kyytiin, näytti että olivat odotelleet ikäänkuin sovittuna tapaamisena. Niillä ei näyttänyt olevan kiirettä, tupakoita sytyteltiin.   (utukka)

Vänin ovi avautui vielä kerran ja punatakkinen Riitta hoippui ulos. Hän oksensi katuojaan ja jäi sitten hetkeksi huojahdellen nojaamaan kaiteeseen .            (helmi)

Vaaleatakkinen ilmestyi Riitan taakse ja kietoi kätensä Riitan ympärille. Arska käski taksin pysäyttää kadunvarteen ja ryntäsi ulos, painui varjoihin ja alkoi kävellä märkää katua. Vaaleatakkinen piti vielä Riittaa otteessaan mutta pian he kääntyivät yhdessä Arskaa päin ja katuvalon loisteessa Arska näki Riitan itkuiset kasvot. Samalla kun Arska näki vaaletakkisen, hän arvasi mihin seurue oli matkalla. Vaaletakkinen nainen oli Johanna. Riitan sydänystävä ja soulmate.

Autossa Riitta nyyhkytti Johannalle. Johanna melkein arvasi mitä seuraavaksi tulisi.

-Mä olen raskaana. Sanoi Riitta.              (erikeeper)

 

Taksi lähti liikkeelle vasta kun väni oli päässyt sillalle.
 Kuskia hieman suututti, kun matka tuntui jatkuvan yhä kauemmas kohti Helsinkiä. Ja kotona olisi ollut illallinen ja sohva odottamassa. Mutta ei voinut muuta kun ajaa. Hän ei ollut itsenäinen yrittäjä, vaan töissä firmassa. Valituksia ei saisi tulla, tai tyttären balettitunnit loppuisivat ja loppuisi kaikki muukin mukava. Köyhyyttä hän ei kestäisi.

Matkustaja tuntui kovin mietteliäältä. Onkohan tämä kuitenkaan poliisikeikka… Jotenkin tämä mies kyllä kuuluu tuohon vänin porukkaan.      (helmi)

 

”Jos tää juttu on jo liian musta… Kenen se vauva on? Kuka sut on pannu paksuksi? Ei kai vaan Tinneri Rauno-vainaa?” Johanna kyseli Riitalta.    (helmi)

Yht’äkkiä Riitalle valkeni! Ehkä tää oksetus tuleekin niistä hiton simpukoista, joita syötiin eilen. Sitä se varmaan on! Mähän en oo päästäny ketään lähellekään ilman kumisaapasta. Nätisti on astuttava näillä main, sanon minä. Riitta alkoi ryhdistäytyä.    (utukka)

Se yö oli pitkä. Ajeltiin pitkin pimeitä, mustia teitä. Enää ei kai oltu Riihimäellä..vai käännyttiinköhän jo takaisinpäin? Mihin väni oikein oli matkalla?         (helmi)

 

Autot kiisivät peräkanaa märkää pimeää asfalttia pitkin. Yhtäkkiä taksin taakse ilmestyi musta mersu. Se ajoi pitkillä ja sokaisi taksinkuljettajaa peilien kautta. Taksi hiljensi ja päästi mersun ohitse.
-Tämä olisi nyt tässä. En ala rallia sentään ajamaan, puuskahti kuski.
Arska mietti hetken ja teki päätöksensä.
-Mene ulos. Soita apua ja sano, että sinut ryöstettiin. Selvitetään tämä sitten myöhemmin. Minun täytyy pelastaa ystäväni.
Arska jatkoi ajamista sopivan välimatkan päässä. oikeastaan oli hyvä, että väliin tuli joku vieras auto.
Vai oliko se asiaankuulumaton sittenkään?   (helmi)

 

Yhtäkkiä vänin takavalot katosivat, mersu jarrutti, kääntyi poikittain ja Arska ajoi sen kylkeen.
Väni oli uponnut jokeen.       (helmi)

 

 

Mainokset

76 kommenttia artikkeliin ”Riitta ja Arska, ketjukertomus

  1. ”Hitto, kun olis auto!” kirahtaa Riitta katsoen pettyneenä Arskan mustaa tavarajunan kupeessa katoavaa hahmoa. ”Tuossa se ny menee ja roikkuu, tappaa vielä ittesä. Mutta jos olis auto, istuttais lämpimissä, ja heittäsin sen sitte Hyvinkäälle, vai missä se ny asuuki.”

  2. (KORJAUS, huomaan, että heti mokasin. Arska on siis riihimäkeläinen. ”Voisin heittää sen sitten vaikka Riihimäelle asti, landelle”.
    Olisi kiva, jos viitsisit vaihtaa. Sorry!

  3. Ei hätä. Vaikka Arska ilmeisesti on Riihimäkeläinen, ehkei Riittakaan varmasti tiedä. Mun mielestä se voi olla noin vaan. Erityisesti kun seisoivat juuri siis Riihimäen rautatieasemalla.

  4. Heips, ”Liimapurkki”! Mää kyllä pystyn sotkeen sun koko systeemit. Tuon siihen autoa, kun olet ihan junakannalla, eikö? Tällai minä olen siis amerikkalaistunut, etten osaa junaa ajatella. Olen ollut täällä Usassa 30 v. En myöskään yhtään tiedä, miten nuoriso puhuu nykyisin. Lähdin ideaasi mukaan, koska se on kiva idis, ja koska suomalaiset eivät tunnu liikahtavan helposti tällaisen yhteistyön suuntaan.
    Olisiko oletettava, että ”he” tuntevat toisensa jo melko hyvin, jos Arska on sormuskaupassa asti?

  5. Joo.. ei täällä kamalasti osallistujia, muita kirjoittajia ole näkynyt. Ehkä joskus vielä.

    Mutta tuosta tarinasta. Kaikki on siinä mahdollista. Kirjoita vaan niinkuin tahdot, oman mielesi mukaan. Katsotaan miten tarina etenee. Emmehän me tiedä, onko Arska edes ostamassa sormusta. Ja vaikka ostaa niin kenelle? Ei välttämättä Riitalle.

    Kaikki on siis mahdollista.

    Kirjoita vaan mitä mieleen tulee.

  6. Arska huojui epätietoisena. Oliks täs ny mitää . . . Ei siitä Riitastakaa tienny. Oli alkanu autosta jankuttaa. Kellä siihe oli varaa . . . vakuutukset ja kaikki. Ja missä sitä pitäis. Eikä parkkipaikkaa missää . . . ja ties mitä muita hoopoja haaveita sillä oli . . . reilu likka kyllä, mutta . . .
    Arska yskähti ja ähkäisi jonkinlaisen huomenen. ”Vähä noita sormuksia . . . ” Arska astui askeleen kohti tiskiä. ”Eiks näissoo hintoja, meinaan?”
    – Mitä hintaluokka olette ajatellut?
    Arska pyörsi kannoillaan ja suistui ovesta ulos. Ovikello kilahti pilkallisesti

  7. Hintaluokkaa, saamari! Mistä sen tiesi heti ovella! Vähittäismaksulla se olisi kumminkin ostettava. Eiks ne ny voineet panna hintoja, että näkis vähä. . .

    Arska veti hupun pipon pitimiksi ja painui vastatuuleen.

  8. Miehessä oli jotakin tuttua, mutta olikohan se parta vai silmälasit, jotka poikkesivat muistikuvasta. Tai sitten tota naamaa ei osannut yhdistää tavarajunaan, Arska pohti vähän hämillään, sillä mies näytti tuntevan hänet.

  9. Alussa olin ihan vähällä tulla mukaan, mutta sitten juttu lähti menemään jonnekin jonne en osannut seurata. Mutta ehkä jossain vaiheessa vielä osaan..

  10. Samaan aikaan Riitta nosti jälleen uuden savukkeen huulilleen. Hän ei olisi koskaan voinut uskoa, että Tinneri-Raunon suunnitelma voisi toimia käytännössä, mutta niin vain kävi.

    Toisaalta hänen kävi hitusen sääliksi Arska-ressukkaa. Tyyppi oli ollut yllättävän kivakin. Niin kauan kuin oli ollut, siis…

    Nythän koko äijästä ei olisi enää haittaa.

    Riitta vilkaisi kelloa. Eihän nyt vain, perkele soikoon, ollut niin että hän oli myöhässä. Ja kriittisellä hetkellä.

    Sen siitä sai, kun antoi tunteiden sotkea kuviot.

  11. Perillinen: Tule vaan mukaan kun mieli tekee! Jos ei jutun suunta miellytä, nuiin yritä vääntää sitä sinne mikä miellyttää.

    Allyalias: Hienoa kun tulit mukaan. Saimme heti yllättävän ja uuden käänteen!

  12. – ”Mä oon seuraillu sua. Sähän roikut täs tavarajunas ku Möttösen munat”, sanoi sinihaalarinen mies ja käänsi lyhdyn valokeilaa kohti Arskaa. – ”Mullois sulle ehrotus, jos sattuis raha kiinnostaan”.

  13. Paluuviite: Sunnuntai-aamun nelilehtinen muna « Juuri niin

  14. Arska nielaisija laskelmoi mielessään: Viis tonnia ja sormukset vielä päälle, ja kultaketju. Mitä hittoo siellä kultakaupassa oikein oli.
    – Hei, emmä ny tinneriä janoon, mutta mitä sä haluut mun varastavan?

  15. Sinihaalarinen tuijotti kiinteästi mustilla silmillään Arskaa.
    ”Hei, mä oon Rauno vaan, jos oot unohtanu. Oltiin jossakin duunissa joskus. Mutta kun sua rahanteko kiinnostaa, niin mulla on, kuule, sikavarma suunnitelma. Mut sun tarttee olla tosi kiinnostunu ja silleen.”
    ” No, ei arvaa sanoo, ennenku tietää. Kortit pöytään sit.”

  16. Samassa Arskan kännykkä pirahtaa.
    – Joo, Arska.
    – Missää oot? kuuluu Riitan vaimea ääni. Junan kolke häiritsee.
    – Jaa mitä? Mää oon tääl tavaravaunus – mitä?
    -Ooksää tavannu ketää, niinku tuttuja?
    -On tääl yks, toi, mikä se ny o, toi Rauno.
    -Hei mut se Raunohan on tosi hyvä kundi. Mä tunnen sen tosi hyvin, vakuuttaa Riitta.

  17. Utukka: Kiitos kun olet jaksanut jatkaa. Mulla oli vähän kiireitä enkä ehtinyt syventyä tarinaan yhtään.

    Yritetään vielä jatkaa. Josko saisimme jonkun muunkin tähän mukaan vielä.

  18. Olisi jännää, jos useat kirjoittaisivat. Tulisi uusia, yllättäviä käänteitä, siis meille yllättäviä ??? Mutta eihän tässä kiirettä.
    Katos vaan, että olin valistuneena pannut kännykän juttuun. Kaikillahan on kännykkä, paitsi mulla. Oikeesti.

  19. On tässä jutussa vielä hiottavaa, mietti Riitta. Mutta Arska ja Rauno olivat nyt päässeet sopimukseen keikasta. Niiden oli kyllä parasta pitää mölyt mahassaan eikä alkaa leveillä kenellekään tulevilla mestoilla. Kaiken piti olla hush-hush. Hissun-kissun vaan, pojat.

  20. (Tän saa jättää pois, jos menee ulalle)
    Ovelta kuului jotakin rapinaa. Riitta hätkähti kuullessaan Tinneri-Raunon äänen takanaan:
    -Vai täällä on jo morsiuspuku valmiina, hähhäh. Et kai sitä loppakorvaista nulkkia aio naida. Susta tulee, kuule, mulle sopiva valeasu. Kun se Arska tuo meille kultasepän lokerosta sen rikastuttavan ”reseptin”, niin me painutaan, sinä ja minä, uusiin maisemiin bisnestä hoitelemaan. Kukaan ei etsi tyylikästä pariskuntaa. Ne etsii vaan Tinneri-Raunoo, ja sellaista ei sit enää oo.”

  21. Riitta oli kahden vaiheilla. Tuollainen rankka tyyppi voisi viedä, eikä tarttisi kuin vikistä ja mennä perässä. Kova jätkä.
    Sormuksetkin sillä oli jo valmiina… ”Arska ei tajuu mua, haluaisin jo vakiintua..”

    Toisaalta kaikki yhteiset vuodet Arskan kanssa ovat täynnä hyviä muistoja, niinkuin silloinkin kesällä telttailemassa..

  22. Se oli kertakaikkiaan ihana loma, se viikko Kuusamossa telttailemassa. Luonto antoi parastaan. Puut olivat juuri saaneet vihreät, tuoksuvat lehtensä ja voi, miten vesi kimmelsi! Valkoisena hohtavan hiekkapohjan saattoi nähdä metrien syvyyteen. Mutta ennenkaikkea Arska oli hellä ja huomaavainen. Se keitti aamukahvit nuotiolla, kun Riitta vielä nukkui.

  23. Arska huojahteli jälleen kerran tavarajunan takaosassa. Jatkuva matkustaminen ”julkisilla” oli raskasta. Tällä kertaa oli käytävä hämeenlinnalaisessa, kuulemma hyvämaineisessa panttilainaamossa haastattelemassa virkailijaa, vai miksi niitä nyt kutsuttiinkaan, kullan hinnasta. Raunohan oli luvannut keikan palkkioksi kultaa. Mutta mikä oli kullan arvo nykyään? Oliko kurssi ylhäällä vai menossa alas? Ja vaikka Arska halusi antaa Riitalle kuun ja tähdet taivaalta – itse asiassa hän oli ne jo tälle jossain vaiheessa tullut luvanneeksikin – niin toisaalta hän tarvitsi rahaa, ihan rutosti rahaa, eikä kaikkea voinut käyttää Riittaan. Sitä olisi käytettävä omankin elämän kohentamiseen. Oikeastaan olisi joskus mukava ostaa ihan biljetti junaan ja körötellä paikasta toiseen mukavasti pakaralihaksilla istuen, niinkuin muutkin, Arska ajatteli.

  24. Arska pöyhäisi tukkaansa mietteissään. Kysymykset risteilivät mielessä sikin sokin.Kannattiko tuo Tinneri-Reinon keikka sittenkään. Kannattiko riskeerata vapautensa. Mitä jos jää kiinni. Ja ennenkaikkea, miksi se Riitta niin yllytti. Siinä oli jotain outoa. Eikse välittäny …

  25. Arska tarttui Riittaa hartioista ja huusi:
    -Mitä sää sanoit?!
    Sitten hänen kätensä herposivat veteliksi ja tyhjä tuijotus tuli silmiin.
    -Mitä me ny tehrään?
    -Ai, miten niin me? kuiskasi Riitta.

    Arska mietti. Kyllä Riitta tiesi enemmän kuin teeskenteli tietävänsä.Keikasta ja Tinneri-Reinosta. Varmasti tiesi. Reinokin oli sanonut:”Mä kuulin sun tyttöystävältä että sä suunnittelet perheen perustamista..”

    Kauhea aavistus alkoi hahmottua Arskan mielessä.

  26. Mutta hän puristi silti Riittaa lohduttavasti rintaansa vasten, vaikka Riitta alkoikin irroittautua ja kuivailla silmiään. Eipä tuo itku kauaa kestänyt. Onneksi. Kuinkahan hyvin ne oikein tunsivat toisensa?

  27. Arskan kaulassa paidan alla piilossa riippui kultaketju. Siinä olivat tallessa sormukset odottamassa lauantaita.
    Ketju tuntui nyt hieman kuristavalta Arskan kaulalla.

    -Miten se kuoli?

  28. – Toi ny ei vielä todista, ett mää sen tein, kirahti Arska, mut mää lähren kuitenkin vetään täältä.
    Riitta hengähti – Mihin sää aiot?

    • Mitä tarkoitat utukka?

      En ihan ymmärrä.. mutta jos tarkoitat että kaikki päähenkilöt voi samantien kuolla, niin sittenhän kuolee tarinakin.

      Mä en tahdo vielä lopettaa kokonaan. Arska menköön vaikka amerikkaan kultaa vuolemaan. Seikkailu jatkuu ainakin vähän aikaa vielä.

      Ei sulla ole minkäänlaisia velvollisuuksia kirjoittaa tarinaa jos ei huvita. Tai kirjoita aina kun huvittaa, rennosti vaan.

      Mä kirjoittelen kyllä lisää tarinaa vielä.

  29. Hei, Keepsie! Lähdin aluksi siltä pohjalta, että Riitta ja Arska tulevat olemaan pari kaikesta huolimatta. En ole väsynyt kirjoittamaan, en vain ole hyvä ”plottailija”. Oma naama vilistää liikaa kuvassa mukana. Mutta jos kiireesi sallivat jatketaan vaan. Odottelen välillä, kuten kai sinäkin, että muillakin olisi tilaisuus.

  30. – No mitä sää siitä välität, minne mä meen? Olit jo usuttamassa mua sinne murtokeikalle ja ottamaan Tinneri-Reinon metkut omaksi syykseni! Paskat! Kunhan pääsen täältä jonnekin! Kato vaan ite etees tästä lähin.

  31. Älä mee!
    Mä näin miten se putosi junasta . Se keekoili siinä ovella ja juna jarrutti. Pyörät kulki yli. Hyppäsin pois ja juoksin.

  32. – No, mitä hittoa sää siellä junassa teit? älähti Arska pelästyneenä ja jatkoi:
    -Ja sä siis näit, että Reino putosi, niinkö? No sittenhän sääkin oot epäiltyjen listalla! Näkiks kukaa SUA siellä? Ei, saamari, me häivytään ny molemmat!

  33. – Ei ei, vastusteli Riitta. – Ei mua kukaan nähny. Eikä sitä Reinoa ole vielä tunnistettu. Haalaripukunen mies se vaan oli ratapenkalla, emmä tiä. Emmä haluu lähtee mihkää pakoreissulle.

  34. Riitta vaikutti hermostuneelta. Kyllähän sen ymmärsi kaiken tuon jälkeen, mutta jotakin vierasta tai omituista Riitassa oli. Miksi se pyrki nyt lähtemään pois yksin?
    Sanoi, että oli asioita toimitettavana. MITÄ HITON ASIOITA?
    No menköön sitten. Arska oli turtana.

  35. Sitten Arska näki ärrän ovessa lööpin. Oli tehty suuri ryöstö. Poliisit olivat ymmällään tekotavasta.
    Mitään murtojälkiä ei ollut löytynyt, mutta sisällä oli riehuen kiireessä haalittu tavaraa mukaan.
    Epäiltiin, että joku rikollinen olisi saanut avaimet käsiinsä.

  36. Mutta sittenkin, ajatteli Arska, kun ovi sulkeutui, eikö siinä nyt mennyt tyttö, jonka kanssa hän oli halunnut jakaa elämänsä. Voiko kaikki loppua vain näin, niinku´mitää selittämättä, puhumatta. Ei perskales.

    Arska heitti takin harteilleen ja painui nopeasti ulos. Kauempana kadunkulmassa vilahti Riitan punainen takki. Arska pisti juoksuksi, mutta hiljensi kadunkulmassa ja kurkisti. Siellä se punainen takki oikaisi kadun poikki motellin pihavaloihin. ”HETKIÄ!” vilkuttivat motellin neonvalot. Riitta näytti koputtavan ovelle.

  37. Arska hyytyi kadunkulmaan. Mitä Riitalla oikein oli tekeillä? Arska halusi rynnätä Riitan perään, mutta jokin vaisto sanoi, että parasta oli katsoa ensin, mitä on tekeillä.
    Hetken päästä ovi avautui, ja Riitta meni sisään. Verhot ikkunoissa tiukasti. Arska värisi, pelostako, kylmästäkö vai tuskasta? Hän muisti päivän noin vuosi sitten, kun Riitan punainen talvitakki oli yhdessä ostettu. ”Onnen väri” oli Riitta sanonut ja suukottanut Arskan poskea, kun Arska veti lompakkoaan esiin.

  38. Arskan silmät olivat nauliutuneet motellin punaiseen oveen, josta Riitta oli mennyt sisään. Kun se äkkiä avautui, Arska heitti nopeasti sätkän katuun ja astui sen päälle. Oviaukossa näkyi kaksi mustaa varjomaista hahmoa, kun sisävalo samassa sammui. Arska jähmettyi paikoilleen. Hahmot hiipivät varjojen kautta kohti pakettiautoa

  39. Siinähän hiipivät! Toisella oli pitkä takki, toisella vai lyhyt nuttu, muuta ei saanut selville.
    – Saakeli, mietti Arska, -lupasivat toisetkin kirjoittaa!!! Pitääks mun vahtia näitä tässä koko yön? Oonhan mä luvannu ottaa tään harjoitushomman poliisi- koulusta, mutta että pitää varjostaa omaa kultaa … Pakkohan on vähän muotoilla raporttia.

  40. Hei Erikeeper! Minä pidän itseäni ”juonettomana” henkilönä. Keksin vain alkuja . . . ja siihen se sitten jää. Joten minua harmittaa, jos vien tätä hakoteille. Pukkaa sinä nyt seuraava pätkä, niin minä sitten jotain… Ei kai me anneta niiden ajelehtia erilleen, vai?

  41. No nyt . . . nyt ne irtautuivat varjoista. Lyhytnuttuinen tempaisi autonoven auki ja melkein työnsi sen punatakkisen, Riitan, etuistuimelle ja juoksi itse liukastellen ohjaajan paikalle. Väni yskäisi ja korahti käyntiin, tutisi hetken ja lähti lorumaan katua eteenpäin. Arska ei ollut uskoa silmiään. Riitta siis lähti . . .
    Arska kirjoitti lehtiöönsä: keskimittainen, punatakkinen nainen pakotettiin autoon, ja auto lähti pyörät kirskuen matkaan.

  42. Oikeastaan hän todella uskoi kirjoittamaansa. Yhä selvemmin hän tajusi, että rakasti tuota naista. Ei Riitta voinut olla mukana missään rikollisessa.

    Hän yritti keksiä keinon seurata autoa.

  43. Samassa toisesta suunnasta lurui rauhallisesti taksi, joka näytti ”vapaata”. Arska tempasi lompakkonsa esiin ja heilutti taksille. – ”Poliisi! seuratkaa tuota pakettiautoa! Ei ole aikaa kysymyksiin. Vastauksia tulee vasta jälkeenpäin, seuratkaa!” kähisi Arska hädissään.

  44. Heips Erikepsu! Olisko idistä nimetä jaksoja? Jos nyt annetaan Arskan seurata taksissa Riitan menoa, niin ”Ajojahti”. Tai sitten ”Ei-mitään-ajojahtia”

  45. Taksikuski totteli hieman huolestuneenoloisena. Hänellä oli vuoro loppumassa ja vaimo jo odotteli kotiin.

    Taksihommat eivät olleet aina niin mukavia. Aina sai olla hieman varppeillaan, millaista porukkaa auton takaovesta sisään änkeää.

    -Onko merkkiä?
    -Mitä!?
    -No, poliisin merkkiä?
    -Harjoittelen vasta, lähde nyt jo liikkeelle!

    Murahtaen jotain taksikuski painoi kaasua.
    Väni oli jo parin korttelin päässä ja kääntyi sillalle.
    Taksi melkein törmäsi siihen, kun se olikin pysähtynyt ottamaan lisää porukkaa kyytiin.

    ”Vaaleatakkinen nainen ja villapaitamies”,
    Arska kirjoitti muistiin

  46. Vaaleatakkinen ja Villapaita kiipesivät empimättä kyytiin, näytti että olivat odotelleet ikäänkuin sovittuna tapaamisena. Niillä ei näyttänyt olevan kiirettä, tupakoita sytyteltiin.

  47. Vänin ovi avautui vielä kerran ja punatakkinen Riitta hoippui ulos. Hän oksensi katuojaan ja jäi sitten hetkeksi huojahdellen nojaamaan kaiteeseen .

  48. Taksi lähti liikkeelle vasta kun väni oli päässyt sillalle.
    Kuskia hieman suututti, kun matka tuntui jatkuvan yhä kauemmas kohti Helsinkiä. Ja kotona olisi ollut illallinen ja sohva odottamassa. Mutta ei voinut muuta kun ajaa. Hän ei ollut itsenäinen yrittäjä, vaan töissä firmassa. Valituksia ei saisi tulla, tai tyttären balettitunnit loppuisivat ja loppuisi kaikki muukin mukava. Köyhyyttä hän ei kestäisi.

    Matkustaja tuntui kovin mietteliäältä. Onkohan tämä kuitenkaan poliisikeikka… Jotenkin tämä mies kyllä kuuluu tuohon vänin porukkaan.

  49. ”Jos tää juttu on jo liian musta… Kenen se vauva on? Kua sut on pannu paksuksi? Ei kai vaan Tinneri Rauno-vainaa?” Johanna kyseli Riitalta.

  50. Yht’äkkiä Riitalle valkeni! Ehkä tää oksetus tuleekin niistä hiton simpukoista, joita syötiin eilen. Sitä se varmaan on! Mähän en oo päästäny ketään lähellekään ilman kumisaapasta. Nätisti on astuttava näillä main, sanon minä. Riitta alkoi ryhdistäytyä.

  51. Se yö oli pitkä. Ajeltiin pitkin pimeitä, mustia teitä. Enää ei kai oltu Riihimäellä..vai käännyttiinköhän jo takaisinpäin? Mihin väni oikein oli matkalla?

  52. Autot kiisivät peräkanaa märkää pimeää asfalttia pitkin. Yhtäkkiä taksin taakse ilmestyi musta mersu. Se ajoi pitkillä ja sokaisi taksinkuljettajaa peilien kautta. Taksi hiljensi ja päästi mersun ohitse.
    -Tämä olisi nyt tässä. En ala rallia sentään ajamaan, puuskahti kuski.
    Arska mietti hetken ja teki päätöksensä.
    -Mene ulos. Soita apua ja sano, että sinut ryöstettiin. Selvitetään tämä sitten myöhemmin. Minun täytyy pelastaa ystäväni.
    Arska jatkoi ajamista sopivan välimatkan päässä. oikeastaan oli hyvä, että väliin tuli joku vieras auto.
    Vai oliko se asiaankuulumaton sittenkään?

    • Joo… Helmi. Anteeksi kun olet joutunut yksin ajelemaan. Mulla on ollut ihan liikaa töitä ettei Riitta ja Arska ole oikein pysynyt mukana.

      Mietin kyllä, pitäisikö tämä lopettaa tähän. Haluatko kirjoittaa tarinalle Lopun?

      Toimittajat joihin otin yhteyttä eivät innostuneet tekemään Riitasta ja Arskasta juttua. Emme siis saa tietää mitä heille todellisuudessa on tapahtunut ja missä ovat nyt.

      Mitä mieltä olette?

  53. Yhtäkkiä vänin takavalot katosivat, mersu jarrutti, kääntyi poikittain ja Arska ajoi sen kylkeen.
    Väni oli uponnut jokeen.

    • Joo, P.T. Taisin ottaa. Musta tuntuu, että tässä pienessä kaupungissa jossa kaikki tuntevat toisensa sattuu joskus niin, että puhutaan naapureista jotain tai sitten ei puhuta ollenkaan.. ja nyt ei sitten ollenkaan. Ehkä toimittaja tunsi Riitan ja Arskan, ehkä hän oli jopa Riitta?

  54. Voi utukka en minä vihjaillut! Panin vain aivoni likoon, kun olin niin hinku-utelias. Mutta vihjailisin kyllä mielelläni jos tietäisin jotain mistä vihjailla.
    Ehkä Erikeeper tietää mutta ei edes vihjaile? Ehkä hän itse on Arska joka halusi löytää Riitan – ja löysikin!!?

    • Hehhee p.t…

      En tunnusta!

      Mutta jos teitä kiinnostaa Riitan ja Arskan tarinan lisäksi historia enemmänkin niin lupaan joskus kirjoittaa Helsinki-Riihimäkeen erään tarinan Riihimäen aseman vieressä olleesta majatalosta ja sen eräästä syksyisestä, myrskyisestä yöstä..

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s