hopeasta hopeaan sinä käteen tarttuva hetki
sinä kuljet kuin ammus peilistä peiliin
roiskut kuin hiki pitkin pintoja,
sinä olet pelkkä aivastus
välähtävä kieli ja valkoiset hampaat hopeasta hopeaan
et sinä muuta ole kuin häntäänsä syövä koira
kumipallo sinä olet
——————-
-erikeeper 25.3.10 Runotorstaille haasteena Caj Westerbergin seuraava runo ja sen herättämät tunnelmat:
muistot kaikuvat loputtomina kuin
vastakkaiset peilit
eikä niitten kautta voi astua kuin toisiin
itsensä kuviin,
ulkona taivaanrannan tähti, kumipallo, ja koira
Caj Westerberg, kokoelmasta Uponnut Venetsia (Otava 1972)
erikeeper
Kommentit
Pelottava.
Juuri noin muistot välähdyksinä tulevat mieleen. Samat virheet toistuvat. Kumipallona tässä pompitaan.
On kiire kiiruhtaa loputtomaan.
Tykkäsin. Liike ja muutos on saatu jotenkin uskottavasti vangittua kahden peilin väliin tässä runossa.
Runon otsikkona olisi aivan yhtä hyvin voinut olla “Aika”. Se tuntuu jotenkin kuvaavan sekuntien välähtelyä.
Peilistä peiliin syöksyvä, räiskivä väläys.