kuin märkä pelto, minä odotan saapasta
huudan orasta, nouse oras!
nouse!
hourin,
tulvin makeaa suolaa
hukutan hiiren toisensa jälkeen
harmaan kurjen
jalan
hitaasti nousevan
laskevan
pisaran
-sinä et koskaan tullut, pelto kuivui,
kurjet lensivät pois
-erikeeper, Runotorstaille, haastesana “Autio”.
Ehdin taas kirjoittaa tuon ennenkuin haastesana ilmestyi.
Odotin siis haastesanaa kuin märkä pelto orasta.
Lisäsin tuohon loppuun nyt nuo pois lentävät kurjet jotka autioittavat.
erikeeper
Kommentit
Hyvin runnottu. Kurjethan sen autioksi tekivät niin kuin sanoit.
Pelto olisi valmis, saapas ei tuonut siementä -autius. Mitä ne kurjat kurjet siinä – - -
Kaipausta toivoa ja pettymystä. Vain autius jää.
Noi pois lentävät kurjet ovat minusta itse asiassa parasta tässä muutenkin vahvassa runossa!
No, täällähän minä!
Junailin taannoin halki Suomen ohi aavojen, autioiden peltomaiden. Märkä, savinen maa, odotti orasta.
(Oli siellä jokunen kurkikin, pellolla)
Kiitoksia kaikille kommenteille ja kommentoijille. Kurjelle vielä erikseen, että jostain syystä tuo kurkiteema on toistunut viime aikoina usein kaikessa mitä kirjoitan.
Siis jätti saapumatta ? Kevät?
Kuivat ovat, pinnalta, pellot.