VALUTAN SANOJA
valutan sanoja tyynyliinaan
poimujen väliin
tuohon missä makaa
ohutta tukkaa,
suuta
olen istunut koko yön,
istunut
ja valunut niin kuin ennen valuin pehmeään paperiin, mennyt sen läpi
lyönti lyönniltä tullut läpi kaikkien pintojen, betoniseinien ja kastuneen paperin
minä olen sanonut
mutta sinun tukkasi nukkuu-
suusi nukkuu
ja sinä olet kuin hiljainen ääni
joka kuuluu lähelle
———-
erikeeper, pari, kolme kuukautta sitten
———
Tälläkin viikolla pyrimme runoon proosan avulla. Tekstinäyte on Marjo Niemen romaanista Miten niin valo (Otava 2008). Valokuvatorstaissa on sama haaste:
“Lähellä oleviin ihmisiin on joskus pitkä matka muiden kautta. Ihminen haluaa apua, että joku näkisi piilotetun, tiedostamattoman, syvimmän. Lähellä näkö häviää, korvat muurautuvat umpeen. Mutta ettei aina tarvitsisi rakkaimmalle vääntää kaapelista, puhua kielillä, jokaisella, maalata talon seinään, leipoa leipään, kutoa sukkaan, piilottaa pakettiin, kun jokin olisi joskus helppoa, vaivatonta, kun yhteys olisi luotu lumesta kaikkina vuodenaikoina, lehdet haravoitu, kun saisi yhteyden joka olisi aina auki. Eikä saa. Ja pitäisi. Ja siinä sitten ihmiset lähekkäin, valovuosien päässä ja jokaiseen sattuu.” (ss. 107-108
erikeeper
Kommentit
Yön hetkinä sanat kulkevat, valuvat,
kuuluvat. Silloin on paljon sanottavaa ja kukaan ei keskeytä.
Niin. Yöllä sanat valuvat kuin öljy..
Kaunis.
Kiitos!
Viimeinen lause on todella kaunis, niinkuin koko runo. Yhteys on todellinen, vaikka sanat eivät nukkuvaa tavoittaisikaan…
Kiitos Crane! Tuo runo putkahtikin maailmaan jalat edellä. Eli ensin pätkähti mieleen yksinkertainen ajatus siitä että hiljainen ääni kuuluu lähelle. Kirjoitin sen jollekin lapulle muistiin. Kun runoa sitten ryhdyin kirjoittamaan, lauseesta tuli runon jalka. Vähän niinkuin.
Hieno aloitus runossa. Kaunis runo muutenkin.
Kiitos paljon Ilona! Kaunista sitä oli kirjoittaakin.
“sinä olet kuin hiljainen ääni, joka kuuluu lähelle”. Kauniisti kaksitahoinen.
Jostain syystä mulle tulee mieleen muutakin kuin kauniita ajatuksia ja tekoja. Tuo valumisen tunne on aika huikea, menisi läpi jostain jonnekin. Upea loppu runossasi.
Kiitos Genoveeva.. Tuo runon loppu olikin kaiken alku. Tarkoitan että ensin olivat ne runon viimeiset sanat. Pätkähtivät kerran mieleen. Hauskaa aina katsoa mitä mieleen pätkähtäneistä muodostuu. Tuosta valui tuollainen.